Tampereen keskustassa, Hämeenpuiston varrella sijaitseva pääkirjasto Metso on yksi kaupungin tunnetuimmista rakennuksista ja merkittävä osa tamperelaista kulttuurimaisemaa. Vuonna 1986 valmistunut kirjasto on arkkitehtonisesti ainutlaatuinen rakennus ja kaupunkilaisille tärkeä oleskelupaikka. Monipuolisessa kirjastossa tieto, taide ja yhteisöllisyys yhdistyvät.
Luonnon muodoista inspiroitunut rakennus
Metson on suunnitellut arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilä, jotka ovat tunnettuja orgaanisesta ja luontoon pohjautuvasta arkkitehtuuristaan. Pietilät suunnittelivat rakennuksia, jotka kasvavat luonnolliseksi osaksi ympäristöään. Maan ja luonnon muodot olivat tärkeitä elementtejä heidän työssään. Pari suunnitteli Tampereelle kirjaston lisäksi muitakin tärkeitä rakennuksia: Kalevan kirkon sekä Hervannan keskusakselin ja monitoimikeskuksen.
Pääkirjasto on saanut nimensä ja muotonsa metsosta, sillä ylhäältä päin rakennus muistuttaa soitimella olevaa metsoa. Maan tasalta muotoa ei hahmota niin hyvin, mutta ilmakuvista sen näkee selkeästi.
Rakennus kaartuu ja aaltoilee, eikä siinä ole juuri lainkaan suoria kulmia – aivan kuten luonnossa. Sisätiloissa sama orgaanisuus jatkuu. Pehmeät muodot ja valoisat tilat tekevät kirjastosta rauhallisen ja viihtyisän. Metso onkin pakollinen pysähdyspaikka sekä arkkitehtuurin että kirjojen ystävälle, ja se kuuluu Suomen modernin rakennustaiteen merkkiteoksiin.
Pääkirjasto Metso peruskorjattiin vuosien 2015–2017 aikana. Remontissa kunnioitettiin talon alkuperäistä ilmettä. Maanläheiset värit ja pyöreä muotokieli säilytettiin ja monia alkuperäisiä huonekaluja kunnostettiin. Tiloja kuitenkin myös nykyaikaistettiin, jotta ne vastaavat paremmin nykypäivän tarpeita, kuten tapahtumien järjestämistä ja toimistomaista työskentelyä. Lisäksi kirjahyllyjen määrää vähennettiin, jotta tilaan saatiin lisää avaruutta ja luonnonvaloa.
Kirjoja, kulttuuria ja kohtaamisia
Metso palvelee kaupunkilaisia kolmessa kerroksessa. Pääkerroksesta löytyy suurin osa kokoelmista, asiakaspalvelu, tietokoneet sekä viihtyisä lasten ja nuorten osasto. Lukemiseen ja työskentelyyn sopivia paikkoja on hiljaisessa työtilassa ja kirjastosalissa.
Parvikerroksessa sijaitsevat esimerkiksi musiikkiosasto ja lehtisali. Sieltä löytyy myös kahvila, Cafe Metso, jossa voi nauttia lounaan, kahvia ja pientä syötävää.
Helppo löytää ja esteetön liikkua
Metso sijaitsee Hämeenpuiston varrella, lyhyen kävelymatkan päässä Tampereen Keskustorilta. Kirjastoon pääsee helposti myös julkisilla kulkuvälineillä, pyörällä ja omalla autolla. Maksullisia parkkipaikkoja löytyy kirjaston takaa.
Rakennukseen on esteetön kulku kirjaston pääovelta. Muutenkin esteettömyysasiat on huomioitu hyvin ja Metson peruskorjaus saikin Tampereen kaupungin vammaisneuvoston vuoden 2017 esteettömyyspalkinto.
Vierailuvinkit
– Sijainti: Pirkankatu 2, Tampere (Hämeenpuiston varrella, noin puolen kilometrin päässä Keskustorilta)
– Aukioloajat vaihtelevat kausittain. Ajantasaiset tiedot kannattaa tarkistaa kirjaston sivuilta.
– Palvelut: kirjaston lisäksi esimerkiksi kahvila, musiikkiosasto, työskentely- ja lukupaikat
– Arkkitehdit: Raili ja Reima Pietilä
– Saapuminen: kävellen, hyvät julkiset yhteydet, pyöräparkit ja maksullinen pysäköinti lähellä
– Esteettömyys: esteetön sisäänkäynti ja hissit kaikkiin kerroksiin
Miksi Metso on koettava?
Metso on paikka, jossa arkkitehtuuri, kulttuuri ja kaupunkielämä kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Se on yhtä aikaa taideteos, julkinen tila ja yhteisön sydän. Kirjastossa voi vaeltaa hiljaisuudessa, inspiroitua kirjoista, tutustua musiikkiin tai vain istahtaa kahville. Metso tarjoaa hetken rauhaa kaupungin vauhdin keskellä.







Yksi vastaus
Pietilä oli tarinoija. Kalevan kirkon pohja oli kalan muotoinen ja kirjasto metson muotoinen, siis ylhäältäpäin, mistä ihminen ei muotoa näe. Toki tuollainen lähestymistapa voi aktivoida luontevan kompleksisuuden, mutta muuten on aika lailla vain pelkkää tarinaa, eikä tuollaisilla pohjilla ole muuta merkitystä arkkitehtuurissa.