
Suomen luonnon päivä kutsuu ulos lauantaina – Tampereen seudulla riittää tekemistä jokaiseen makuun
Lauantaina 29. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää. Tämän vuoden teemana on Nähdään luonnossa!, ja suomalaisia kannustetaan

Lauantaina 29. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää. Tämän vuoden teemana on Nähdään luonnossa!, ja suomalaisia kannustetaan

Koiranomistajalle voi tulla tilanteita, joissa lemmikki tarvitsee hoitopaikan päiväksi, viikonlopuksi tai pidemmäksi aikaa. Edessä saattaa olla

Kaupallinen yhteistyö: Aikuri.fi Kesä on monelle aikaa, jolloin arjen kiireet hellittävät ja kalenteriin jää enemmän tilaa

Tällä viikolla vietetään Suomen frisbeegolfliiton (SFL) lanseeraamaan valtakunnallista Fribaviikkoa, jonka tarkoitus on tarjota frisbeegolfia koko Suomelle.

Koirametsä on aidattu metsäalue tai muu luonnontilainen alue, jonka voi vuokrata yksityiskäyttöön tuntihinnalla. Tuntivuokrat vaihtelevat kohteittain,

Tampereen seutu on frisbeegolfin luvattua maata. Tampereella on kuusi yleistä rataa, ja myös lähikunnissa riittää pelattavaa.

Tampereen kaupunkiseutu on museorikas alue, jossa riittää nähtävää Tampereen suurista museoista lähikuntien pienempiin ja omaleimaisiin kohteisiin.

Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 27.11. Pirkanmaan kuvaköörin (PIKU) näyttely ”Oksalla ylimmällä 2020-luvulla – nykyhetken Kangasalaa

Vuosittainen, järjestyksessään 15. Peliviikko järjestetään 1.–9. marraskuuta. Tapahtuma leviää kymmenille paikkakunnille ympäri Suomen satojen paikallisten pelipäivien voimin,

Tampere-talossa käynnistyy uusi Kulttuurikaveri-toiminta, joka madaltaa kynnystä osallistua kulttuurielämään ja vastaa samalla kasvavaan yksinäisyyden haasteeseen. Esimerkiksi