Urheilucast: Tappara neuvottelee kolmesta jättisopimuksesta

Tappara

Urheilucast-podcastin tietojen mukaan Tappara käy neuvotteluja kolmesta kovasta pelaajasta. Kyseessä ovat hyökkääjä Joachim Blichfeld, puolustaja Oliwer Kaski sekä puolustaja Veli-Matti Vittasmäki. Seuran tavoitteena ei ole saada kaikkia kolmea pelaajaa joukkueeseen, vaan vahvistaa kokoonpanoa yhdellä tai kahdella näistä nimistä.

Urheilucastin mukaan Tappara pyrkii pitämään Joachim Blichfeldin joukkueessaan. Tanskalaislaituri on ollut yksi Tapparan hyökkäyksen avainpelaajista.

Oliwer Kaski pelaa tällä hetkellä Saksassa Kölner Haien riveissä, ja hänen tilanteensa on avoin. Kasken arvioidaan kuuntelevan tarjouksia myös muualta Euroopasta, kuten Sveitsistä ja Ruotsin SHL:stä.

Veli-Matti Vittasmäki on entinen Tapparan pelaaja. Voitettuaan kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta Tapparan kanssa, myös hän siirtyi pelaamaan Saksaan Kölner Haieen. Kokenut puolustaja voisi tuoda varmuutta ja johtajuutta joukkueeseen.

Ensi kaudella Tapparan päävalmentajana aloittaa Kari Jalonen. Podcastissa pohdittiin, miten menestynyt päävalmentaja voi vaikuttaa seuran toimintaan myös pelaajamarkkinoilla.

”Ei tarvi kellekään esitellä Kari Jalosta. Silloin löytyy eräänlaista selkänojaa, rohkeutta lähteä myös pelaajamarkkinoissa liikkumaan siihen aggressiiviseen supertähtikategoriaan, millä keskimäärin kuitenkin ne mestaruudet voitetaan”, Urheilucastin juontaja Esko Seppänen toteaa.

Tappara ei ole toistaiseksi kommentoinut neuvotteluja julkisesti.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
WhatsApp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *