Tampereen henkilöratapiha -hanke edistyy: Erkkilän sillan kansi valettiin

Erkkilän silta

Erkkilän silta uudistetaan osana Tampereen henkilöratapiha -hanketta. Projektissa saavutettiin alkuviikosta merkittävä välietappi, kun uuden sillan kansi valettiin. Vaativa työvaihe tehtiin vuorokaudessa yhtäjaksoisena työnä.

Uusi silta on 68 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 80 senttiä paksu. Betoninen silta tulee vanhan, kaksiosaisen sillan tilalle. Vanha silta on purettu ja kuljetettu Näsisaareen, jossa sen siniset teräskaaret voidaan uusiokäyttää. Väylävirastosta kerrotaan, että rakenteilla oleva silta tulee noin metrin aiempaa korkeammalle, koska sen mitoituksessa on pitänyt huomioida alla kulkeva rataliikenne ja Erkkilänkadun korkeus.

”Silta uusitaan hankkeessa, koska sen alla kulkeville raiteille ja muille ratarakenteille tarvitaan enemmän tilaa”, projektipäällikkö Jetro Matilainen kertoo Väyläviraston tiedotteessa.

Kohteen valutyöt ovat haastavat, koska Erkkilän silta sijaitsee keskellä kaupunkiympäristöä, jossa viereiset rakennukset ovat käytännössä kiinni sillassa. Myös rata-alueen turvallisuussäädökset ja viereinen vilkasliikenteinen Ratapihankatu vaikuttivat työmaalogistiikan suunnitteluun. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.

”Valu sujui onnistuneesti ja työt saatiin valmiiksi suunnitelmien mukaan keskiviikkona aamuyöstä”, työmaapäällikkö Mika Huhtala Kreatelta sanoo.

Betonivalu edellyttää keskeytyksetöntä työskentelyä

Kannen valu on merkittävä työvaihe, johon työmaalla oli valmistauduttu jo pitkään. Sitä edelsivät päällysrakenteen muottityöt ja kolmisen viikkoa kestäneet raudoitustyöt. Valmiissa kannessa on yli 90 000 kiloa rautaa ja 390 jännepunosta.

Uuteen siltaan tarvittiin noin 720 kuutiota betonia. Sitä kuljetti työmaalle jopa 90 pyörintäsäiliöautoa katkeamattomasti koko vuorokauden ajan.

”Valutöissä ei saa tulla keskeytyksiä, ettei betonin laatu kärsi. Töitä suunniteltiin tarkasti yhteistyössä betonin toimittajan kanssa ja olimme varautuneet esimerkiksi laiterikkoihin varakalustolla”, Huhtala kertoo tiedotteessa.

Betonin laatuun kiinnitettiin erityistä huomiota valutöiden aikana. Ennakkotestien lisäksi laatua varmistettiin valun aikana esimerkiksi mittaamalla sen lämpötilaa ja ilmamäärää.

Sillalle uusi ilme ja parempi käyttömukavuus

Tulevien viikkojen aikana siltatyömaalla seurataan betonin kuivumista, minkä jälkeen päästään tekemään kannen eristystöitä, eristysten suojakerroksia ja niiden päälle tulevia päällysrakenteita. Sen jälkeen seuraava merkittävä työvaihe ajoittuu todennäköisesti kevättalveen, jolloin siltaan asennetaan kaiteena toimiva kosketussuojaseinä. Seinä on varustettu läpinäkyvillä ja kuvioiduilla levyillä ja valaistu kaiteeseen sijoitetuilla valaisimilla.

Erkkilän silta saa siis aivan uuden ilmeen. Sille tulee omat kaistat autoilijoille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Samalla uudistetaan myös Erkkilänkatu. Uusi katu ja silta avataan liikenteelle vuoden 2026 elokuussa.

Kuvassa Erkkilän sillan kannen betonivalu. Kuva: Väylävirasto

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
WhatsApp
Picture of Katariina Kallioniemi

Katariina Kallioniemi

Seuraan Tampereen seudun elämää monipuolisesti. Olen kiinnostunut paikallisista ilmiöistä, arjen asioista ja kulttuurista. Vapaa-ajallani viihdyn kirjojen ja käsitöiden parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *