Kuva: Tampereen Energia Oy
Tampereen Energian kaukolämmön päästöt vähenivät edelleen vuonna 2025, kun tuotannon ominaispäästöt laskivat noin neljänneksen edellisvuodesta. Pitkällä aikavälillä muutos on ollut merkittävä: kaukolämmön päästöt ovat pienentyneet 85 prosenttia vuodesta 2010.
Kaukolämmön tuotannosta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna noin 23 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuoden 2025 luvut ovat ennakkotietoja ja tarkentuvat keväällä.
Tampereen Energian mukaan kaukolämmön päästöt ovat nyt alimmillaan 55 vuoteen. Yhtä matala taso oli viimeksi vuonna 1971, jolloin kaukolämmön tuotantomäärä oli huomattavasti nykyistä pienempi. Tuolloin lämpöä tuotettiin 444 gigawattituntia, kun viime vuonna kaukolämmön tuotanto oli 2 037 gigawattituntia.
Tampereen Energia Oy toimittaa kaukolämpöä Tampereelle, Pirkkalaan ja Ylöjärvelle. Tamperelaisista yli 80 prosenttia asuu kaukolämmitetyssä kodissa.
Sähkön ja hukkalämmön käytön lisääminen pienentävät päästöjä
Päästöjen väheneminen ei johdu puupolttoaineiden käytön lisäämisestä. Päinvastoin bioenergian käyttö väheni Tampereen Energian tuotannossa jo toista vuotta peräkkäin. Päästöjä on saatu alas erityisesti lisäämällä sähkön ja hukkalämpöjen hyödyntämistä kaukolämpöjärjestelmässä. Perinteisiä fossiilisia polttoaineita ei käytetä kaukolämmön tuotannossa enää juuri ollenkaan.
Osaltaan päästöjen laskua selittävät myös poikkeuksellisen lämpimät sääolosuhteet. Vuosi 2025 oli Tampereella mittaushistorian toiseksi lämpimin.
Työtä päästöjen vähentämiseksi jatketaan myös tulevina vuosina. Tuotannon kehittämisessä painottuvat energiatehokkuus, päästöttömät ratkaisut ja uudet teknologiat. Tampereen Energian mukaan kaukolämpö on keskeinen osa Tampereen seudun ilmastotavoitteita ja päästöjen lasku auttaa myös kaukolämmön hinnan vakauttamisessa.







