Suomen Myyntiautomaatit Oy ja Finnpark Pysäköinti Oy ovat käynnistäneet Suomen ensimmäisen autotarvikeautomaatin pilotin Tampereella P-Hämpissä. Automaatti palvelee parkkihallissa asioivia autoilijoita ja helpottaa autotarvikkeiden hankintaa. Tarvikeautomaatissa myydään esimerkiksi tuulilasinpesunestettä, auton siivousliinoja, puhelimien latauskaapeleita sekä virvoitusjuomia.
Pilotointi alkoi heinäkuussa ja on käynnissä vuoden. Automaatti toimii korttimaksulla. Se sijaitsee Ronganpuiston ajorampin läheisyydessä, Stockmannin sisäänkäynnin edustalta. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa käyttöönotettu autotarvikkeisiin keskittyvä myyntiautomaatti. Se on saanut nimekseen AUTO-maatti®.
Suomen Myyntiautomaatit on keväällä 2025 perustettu tamperelainen startup-yritys, jonka on keskittynyt autoilijan arkea helpottaviin ratkaisuihin. Yrityksen tarkoituksena on tuoda autotarvikkeet sinne, missä autoilijat liikkuvat. Kumppaniksi ensimmäisen tarvikeautomaatin pilottiin saatiin Finnpark Pysäköinti Oy.
”Meidän mielestämme pilotti kuulosti mielenkiintoiselta konseptilta, joka helpottaa Hämpissä pysäköivien arkea ja laajentaa meidän jo olemassa olevaa palveluvalikoimaa”, Finnpark Pysäköinti Oy:n operatiivinen johtaja Joni Mikkola kertoo.
P-Hämppi valikoitui pilotin kohteeksi sen keskeisen sijainnin vuoksi. Se on Finnparkin suurin kohde Tampereella, joten automaatin löytää useampi asiakas. Mikkola kertookin, että pilotti on lähtenyt hienosti käyntiin.
Suomen Myyntiautomaatit Oy:n tavoite on kasvattaa automaattiverkosto koko maan laajuiseksi. Lisäksi yritys kartoittaa toimintamahdollisuuksia myös naapurimaissa ja etsii ratkaisuja ammattiliikenteen kohtaamiin haasteisiin.
”Näemme autotarvikeautomaateille paljon kysyntää erityisesti keskustojen alueilla, missä autoilijoita on paljon, mutta mistä huoltoasemat suurilta osin puuttuvat”, sanoo Mikko Tihveräinen Suomen Myyntiautomaatit Oy:ltä.
Kuvat: Finnpark Pysäköinti Oy / Suomen Myyntiautomaatit Oy






