Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat merkittävät valtionavustusleikkaukset ovat herättäneet laajaa huolta suomalaisen sote-järjestelmän toimivuudesta ja erityisesti mielenterveyspalveluiden tulevaisuudesta. Mielenterveysjärjestöjen puheenjohtajat nostavat esiin sen, että leikkaukset vaarantavat vuosikymmenten aikana rakennetun tuen rakenteen, jonka romuttaminen olisi sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestämätöntä.
Leikkausten mittakaava ja vaikutukset
Hallitus on päättänyt leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia 37 prosentilla, ja lisäleikkauksia vuosille 2026–2027 on jo esitetty. Mikäli suunnitellut lisäleikkaukset toteutuvat, valtiontuki järjestöille vähenisi yli 60 prosenttia. Näin massiivinen sopeutus ei jäisi vain järjestöjen sisäiseksi ongelmaksi, vaan heijastuisi koko sote-järjestelmään ja sitä kautta suoraan kansalaisten arkeen.
Järjestöt toimivat tiiviissä yhteydessä hyvinvointialueiden kanssa, tarjoten muun muassa matalan kynnyksen tukea ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Tämä työ on ratkaisevan tärkeää, sillä esimerkiksi mielenterveyden häiriöiden vuosittaiset kustannukset Suomelle ovat OECD:n mukaan vähintään 11 miljardia euroa. Järjestöt auttavat estämään ongelmien kriisiytymistä, ja niiden rooli osana palvelujärjestelmää ei ole korvattavissa.
Ennaltaehkäisyä ei voi korvata jälkikätistä hoidolla
Leikkausten taustalla olevat taloudelliset perusteet eivät käy yksiin järjestöjen vaikuttavuuden kanssa. Sote-järjestöt kohtaavat ihmisiä vuosittain noin 10 miljoonaa kertaa ja tarjoavat alustan sadoille tuhansille vapaaehtoisille. Valtionavustukset sote-järjestöille muodostavat vain murto-osan koko sote-kustannuksista, mutta niiden aikaansaamat hyödyt ovat mittavia. Valtion raporteista selviää, että yli 90 prosenttia avustetusta toiminnasta arvioidaan tulokselliseksi.
Suomi on rakentanut vuosikymmenten aikana järjestelmän, jossa kansalaiset osallistuvat hyvinvoinnin rakentamiseen järjestöjen kautta. Nämä rakenteet eivät synny uudestaan, jos ne kerran puretaan. Esimerkiksi mielenterveysjärjestöjen järjestämä vaativa vapaaehtoistoiminta ei toimi ilman koulutusta, ammattilaisten tukea, koordinaatiota ja rakenteita. Toiminnan ajaminen alas merkitsisi vuosikymmenten investointien menettämistä – pysyvästi.
Mielenterveysjärjestöt ja muut sote-järjestöt ovat viime vuosina panostaneet toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen. Ne ovat reagoineet niukkeneviin resursseihin vastuullisesti, mutta massiivisten leikkausten keskellä kehittäminen ja hallittu muutos ei ole enää mahdollista – eikä alas ajettuja toimintoja rakenneta helposti takaisin, vaikka niin haluttaisiin.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen työ ei ole irrallinen osa julkisia palveluita, vaan osa kokonaisuutta. Jos tästä kokonaisuudesta leikataan, seuraukset näkyvät kaikkialla: hyvinvointialueilla, työelämässä, sosiaaliturvassa, ja ennen kaikkea ihmisissä, jotka jäävät ilman tukea.
