Kesäisin suomalaiset löytävät itsensä usein veneestä. Jos ei omasta, niin ainakin naapurin, serkun tai appiukon. Veneessä olemme kaikki samanarvoisia – paitsi se, joka istuu perämoottorin vieressä ja yrittää näyttää siltä, että tietää, mitä tekee. Hän on kapteeni, halusi tai ei.
Mutta miten on laajemmin – olemmeko oikeasti “samassa veneessä”? Tätä sanontaa käytetään, kun halutaan korostaa yhteisöllisyyttä: että kyllä me kaikki jaamme samat ongelmat, oli kyse sitten taloustilanteesta, työelämän paineista tai siitä, että juhannuksena sataa taas vaakatasossa. Silti todellisuudessa veneessä on usein eri luokat. Yksi soutaa hikihatussa, toinen ottaa aurinkoa keulassa, kolmas etsii jo paniikissa pelastusliivejä.
Soutajan tuska ja keulajuoppo
Soutaja tietää, ettei mikään liiku, jos hän ei tee työtä. Keulassa taas joku nauttii eväistä ja maisemista, ehkä avaa kolmannen siiderin, ja kertoo kuinka ”tästä elämästä pitää osata nauttia”. Soutajalla alkaa vähän keittää, mutta hän ei kehtaa sanoa mitään – onhan sovittu, että ollaan samassa veneessä ja hyvässä hengessä. Lopulta kuitenkin koko porukka huomaa, että ilman soutajaa ollaan pyöritty samaa ympyrää jo tunnin verran.
Kapteeni, joka eksyy
Kapteeni on tarinan kiehtovin hahmo. Hänellä on kädessään kartta, jota kukaan muu ei näe. Hän vakuuttaa, että reitti on selvä, mutta rantaviiva näyttää yllättävän tutulta joka kierroksella. ”Näin me aina ennenkin on tehty”, hän toteaa, ja muut nyökkäilevät, kunnes joku huomauttaa, että navigaattori väittää toisin. Tässä kohtaa kapteenin auktoriteetti punnitaan: uskaltaako hän kääntyä vai jatketaanko samaan suuntaan kohti kivikkoa.
Oikeasti samassa vai eri paatissa?
Ehkä sanonta “samassa veneessä” onkin enemmän toive kuin todellisuus. Yhteiskunnassa, työpaikoilla ja jopa perheissä meillä on usein eri roolit: yksi vetää, toinen ohjailee, kolmas istuu kyydissä ja toivoo, ettei vene kaadu. Kysymys kuuluu, kuka oikeasti päättää, mihin suuntaan soudetaan, ja kenen hartiat siitä väsyvät ensimmäisenä.
Vesillä oppii elämästä
Veneily on lopulta hyvä vertaus koko elämälle. Joskus joutuu soutamaan yksin vastatuuleen, joskus taas saa nauraa porukalla auringonpaisteessa. Parhaimmillaan vene on paikka, jossa jaetaan vastuu, rehellisesti ja tasapuolisesti. Pahimmillaan taas se on kelluva symboli siitä, että yksi tekee työt ja muut vain paistattelevat päivää.
Kun vene alkaa vuotaa
Toinen puoli sanonnasta liittyy siihen, mitä tapahtuu, jos veneessä alkaa olla reikiä. Silloin ei auta, että yksi kaivaa ämpärillä vettä ulos ja toinen ottaa torkut keulassa. Yhteinen kriisi paljastaa nopeasti, kuinka paljon halua ihmisillä oikeasti on kantaa vastuuta yhdessä. Yhtäkkiä se, joka äsken väitti olevansa vain matkustaja, löytääkin käsiinsä ämpärin ja alkaa tyhjentää. Ja se, joka kuvitteli olevansa kapteeni, joutuu myöntämään, ettei reitti olekaan niin tärkeä, jos vene uppoaa ennen määränpäätä.
Ollaanko sittenkään samalla järvellä?
Samassa veneessä oleminen edellyttää myös sitä, että ollaan samalla järvellä. Yhteisissä keskusteluissa huomaa usein, että puhumme kyllä samoista asioista, mutta eri näkökulmista – kuin kaksi venettä, jotka soutavat rinnakkain, mutta eri rannoille. Ehkä tärkeintä ei olekaan väittää, että kaikki ovat samassa veneessä, vaan yrittää ymmärtää, millaisessa paatissa kukin on. Yksi on kumiveneessä ilman airoja, toinen luksusjahdissa – ja silti molemmat pelkäävät ukkosmyrskyä yhtä lailla.
