Rollaattomarssilaisia Tampereen Hämeenkadulla viime vuoden toukokuussa. Kuva: Uolevi Salonen
Viime vuonna Tampereella ensimmäistä kertaa järjestetty Rollaattorimarssi laajenee valtakunnalliseksi kansanliikkeeksi. Perjantaina 8. toukokuuta rollaattorit, kävelykepit ja pyörätuolit valtaavat kadut ainakin 20 paikkakunnalla. Marssin tavoitteena on vahvistaa iäkkäiden osallisuutta ja oikeuksia sekä juhlia pitkää elämää.
Rollaattorimarssin perustajan Outi Mäenpään mukaan tapahtuman nopea laajeneminen joka puolelle Suomea kertoo siitä, että marssille on tilausta.
”Ihmiset ovat huolissaan vanhuspalveluiden tilanteesta”, Mäenpää sanoo.
Marssilla halutaan antaa iäkkäille mahdollisuus näkyä, kuulua ja vaikuttaa. Tavoitteena on herättää päättäjät puuttumaan vanhuspalveluiden tilanteeseen ja varmistamaan palveluiden riittävyys.
Suomen väestö ikääntyy nopeasti, ja yhä useampi tarvitsee tukea arkeen. Päätöksillä, jotka tehdään nyt, on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen. Rollaattorimarssi tuo iäkkäät ihmiset osaksi keskustelua siitä, millaista arkea ja millaisia palveluita heille – ja meille kaikille – rakennetaan nyt ja tulevaisuudessa.
Vanhustyön keskusliiton viestintäjohtaja ja Helsingin marssin koordinaattori Merja Lankinen muistuttaa, että iäkkäät eivät ole vain palveluiden käyttäjiä ja niiden kohteita, vaan aktiivisia, elämää nähneitä kansalaisia, joiden näkemyksillä on merkitystä.
Vaikka aihe sinänsä on vakava, mielenilmauksen tunnelma ei kuitenkaan ole synkistelevä. Tapahtumassa kantaaottavat kyltit ja karnevaalitunnelma yhdistyvät luontevasti. Marssilla myös juhlitaan elämää ja vanhuuden moninaisuutta.
”Iäkkäät ihmiset eivät ole harmaata massaa, vaan kyvykkäitä, elämäniloisia ihmisiä. Näissä ihmisissä on elämä, ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti”, Mäenpää sanoo.
Rollaattorimarssi järjestetään Tampereella ja monissa muissa kaupungeissa perjantaina 8. toukokuuta kello 14 alkaen. Marssille ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset. Tapahtumaan voi osallistua niin rollaattorin kanssa kuin ilmankin tai vaikka kannustaa kadun varrella. Marsseja järjestetään eri puolilla Suomea vapaaehtoisvoimin ja tapahtumat ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia.







