Raitiotien rakentaminen etenee – keväällä ja kesällä rakennetaan raiteita, pysäkkejä ja katujen pintoja

Ratikkatyömaa Hatanpään valtatiellä

Hatanpään valtatielle, linja-autoaseman lähelle rakennetaan raiteita kevään ja kesän aikana ja aloitetaan ajolankojen asennus heinäkuussa. Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi / Wille Nyyssönen

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakennustyöt etenevät aikataulussa Hatanpäällä, Härmälässä, Partolassa ja Kaupinlaaksossa. Kevään ja kesän aikana maanalaiset putki- ja johtosiirrot saadaan pääosin valmiiksi, ja rakentaminen keskittyy jo kadun pintarakenteisiin, asfaltteihin ja katukivetyksiin. Kesällä aloitetaan myös uusien raitiovaunupysäkkien rakentaminen.

Tänä vuonna raitiotierakentamisen tahti kiihtyy entisestään. Projektipäällikkö Sari Valjuksen mukaan tämä on ratarakentajille kiireisin vuosi, sillä tavoitteena on asentaa kaksoisraidetta noin kuusi kilometriä vuoden loppuun mennessä. Valtaosa Sorin aukion ja Partolan sekä Kaupin kampuksen ja Ruotulan välille tulevista raiteista rakennetaan tämän vuoden aikana.

Tulevan kesän aikana aloitetaan myös useiden uusien ratikkapysäkkien rakentaminen. Muotonsa saavat Viinikanlahden, Arboretumin, Rantaperkiön, Härmälän ja Ruotulan pysäkit. Katokset ja kalusteet asennetaan vasta myöhemmin, lähempänä liikennöinnin aloitusta.

Myös ensimmäiset ratasähkötyöt käynnistyvät kesän aikana. Heinäkuussa ajolankoja asennetaan Hatanpään valtatielle linja-autoaseman ja Tampereen valtatien risteyksen välillä. Myös liikennevalojen, valaistuksen ja tietoliikennekaapeleiden asennukset etenevät tämän vuoden aikana.

Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteykseen liikennevalot loppukesällä

Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteykseen saadaan liikennevalot loppukesän aikana. Kadunrakennustyöt risteyksessä jatkuvat kuitenkin vielä vuoteen 2027 saakka. Hatanpään valtatien eteläosan ajokaistat siirtyvät lopullisille paikoilleen tänä keväänä.

Läpiajokielto Hatanpään valtatiellä Tampereen valtatien ja Lahdenperänkadun välillä pysyy voimassa arkisin päiväsaikaan. Kielto ei koske kiinteistöille ajoa eikä joukkoliikennettä. Sen tarkoituksena on sujuvoittaa alueella asioivien ja asuvien liikkumista.

Hatanpään valtatiellä johtosiirrot valmistuvat pääosin kesän aikana. Työt jatkuvat katujen parissa. Raiteiden rakentaminen jatkuu huhti–toukokuun vaihteessa, ja ajolankojen asennus aloitetaan Tampereen valtatien pohjoispuolella heinäkuussa.

Vihilahden sillan itäpuoli valmistuu kesällä. Sen jälkeen aloitetaan sillan toisen puolen uusiminen. Kokonaisuudessaan sillan on tarkoitus olla valmis keväällä 2027. Viinikanlahden silta valmistuu tämän vuoden aikana.

Ratarakentaminen käynnissä Härmälässä

Ratikkatyömaa Nuolialantiellä

Rakentaminen jatkuu Nuolialantiellä Härmälässä talvitauon jälkeen. Kuva: Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi / Wille Nyyssönen

Raiteiden rakentaminen on jatkunut talvitauon jälkeen myös Härmälänrannan kohdalla. Nuolialantien varrella tehdään kevään ja kesän aikana muun muassa kadun rakennekerroksia, kaapelireittejä sekä asennetaan reunakiviä ja valaistusta. Lisäksi aluetta asfaltoidaan ja kaistoja ja kulkuväyliä siirretään osittain jo lopullisille paikoilleen.

Nuolialantien itäpäässä, Rantaperkiön alueella, aloitetaan sepeliradan pohjatyöt huhtikuun alussa. Töiden edetessä tien ylityskohtia poistetaan ja bussipysäkkejä siirretään Lentokentänkadun ja Talvitien välillä. Raidetyöt etenevät Talvitien ja Nuolialantien risteykseen toukokuun lopulla, jolloin risteykseen tulee väliaikainen liikenneympyrä.

Rantaperkiön, Härmälän ja Härmälänrannan pysäkkien rakentaminen aloitetaan kesän aikana, ja Härmälänojan silta valmistuu elokuussa.

Partolaan ensimmäiset kiskot keväällä

Partolassa jatketaan vielä kunnallistekniikan rakentamista, minkä jälkeen aletaan tehdä ratapohjia. Kiskojen asennus aloitetaan kevään aikana. Lisäksi alueelle istutetaan puita poistettujen tilalle ja ratikkapysäkin ympäristöön suunniteltua Partolanaukiota aletaan rakentaa.

Naistenmatkantien ja Nuolialantien risteyksen liikenneympyrää suurennetaan toukokuussa, ja sen keskelle rakennetaan raiteet. Kaartotien liittymä Naistenmatkantielle suljetaan autoliikenteeltä kesäkuussa noin kuukaudeksi, ja kiertoreitti ohjataan Pakkalantien kautta.

Valtaosa Partolan rata- ja katutöistä valmistuu tämän vuoden aikana, ja syksyllä lähes koko alueen ajoneuvoliikenne kulkee lopullisilla väylillään.

Myös Kaupinlaaksossa rakennetaan raiteita

Kaupinlaakson johtosiirrot valmistuvat kesällä. Niiden lisäksi alueella tehdään muun muassa radan pohjia, ratalaattoja ja Lääkärinkadun sepelirataa. Lisäksi Ruotulan pysäkin rakentaminen aloitetaan kesän aikana Tenniskadun lähellä.

Keväällä aletaan rakentaa tukimuuria Arvo Ylpön kadulle uuden Lääkärinkallionkadun linjauksen pohjoispuolelle. Alueella tehdään toukokuusta alkaen myös katukivetyksiä, asfaltointeja sekä viheralueita. Arvo Ylpön kadun, Lääkärintien ja Lääkärinkadun risteyksen poikki rakennetaan raiteet huhti–kesäkuun aikana. Ajokaistojen linjauksiin tulee muutoksia sitä mukaan, kun ratatyöt edistyvät.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
WhatsApp
Picture of Katariina Kallioniemi

Katariina Kallioniemi

Seuraan Tampereen seudun elämää monipuolisesti. Olen kiinnostunut paikallisista ilmiöistä, arjen asioista ja kulttuurista. Vapaa-ajallani viihdyn kirjojen ja käsitöiden parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *