Pirkanmaan pelastuslaitos haluaa muistuttaa kotien ja mökkien osoitemerkintöjen tärkeydestä, sillä puutteelliset merkinnät voivat tuhlata tärkeitä minuutteja hätätilanteessa. Näkyvä ja riittävän suuri osoitemerkintä mahdollistaa avun nopean saapumisen. Osoitemerkintöjen tulee näkyä myös pimeällä.
Puuttuva talon numerointi, piiloon jäänyt tienviitta tai heikosti valaistu rappumerkintä voivat vaikeuttaa avun saapumista ja pahimmillaan viivästyttää potilaan hoidon aloittamista. Jotta paloauto tai ambulanssi löytää paikalle mahdollisimman pian, osoitemerkintöjen on oltava näkyvissä selvästi. Numeroinnin riittävästä näkyvyydestä vastaa rakennuksen omistaja.
Osoitemerkintöjen tärkeys korostuu etenkin syrjäseuduilla, joiden pienillä teillä kulku on hidasta ja rakennukset ovat usein pitkien pihateiden päissä. Kerrostaloissa taas on tärkeää huomioida talon numeron lisäksi myös rappujen merkinnät. Riittävä valaistus varmistaa, että kaikki raput ovat helposti havaittavissa.
Tarkista talon osoitemerkinnät
– Ovatko numerot riittävän suuria (vähintään 10-15 cm) korkeita?
– Näkyykö numerointi kadulle tai muulle liikenneväylälle asti?
– Onko numerointi valaistu ja/tai heijastavaa materiaalia, jotta se näkyy myös pimeässä?
– Jääkö numerointi jostain suunnasta katsottuna puiden, rakennusten tai muiden näköesteiden taakse?
Kuvassa johtava palotarkastaja Jarkko Jääskeläinen. Kuva: Pirkanmaan pelastuslaitos.






