Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Keskeiset tavoitteet liittyvät liikenteen investointeihin, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittämiseen, osaavan työvoiman saatavuuteen sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistamiseen kansallisessa politiikassa.
Pirkanmaalla sijaitsee Suomen toiseksi suurin metropolialue ja tärkeä liikenteen, teollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen solmukohta. Tampereen kautta kulkee huomattava osa koko maan henkilö- ja tavaraliikenteestä, ja alueella toimii Suomen suurin puolustusteollisuuden keskittymä. Pirkanmaan kehittäminen vahvistaa koko maan taloutta ja huoltovarmuutta.
”Odotuksemme on, että seuraava hallitusohjelma huomioi Pirkanmaan tarpeita. Olemme merkittävä kasvun veturi, ja Pirkanmaan suoriutuminen vaikuttaa suoraan koko Suomen kilpailukykyyn ja talouteen”, Tampereen pormestari Ilmari Nurminen kertoo Pirkanmaan liiton tiedotteessa.
Liikenteen solmukohta tarvitsee miljardi-investoinnit
Pirkanmaa on maan keskeisin henkilö- ja tavaraliikenteen risteyskohta. Edunvalvontaryhmän mukaan viennin ja huoltovarmuuden kannalta on tärkeää muun muassa lisätä pääradan kapasiteettia ja tehdä investointeja valtateille. Lisäksi Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittäminen ja liittäminen Euroopan laajuiseen liikenneverkkoon vahvistaa Suomen kansainvälisiä yhteyksiä.
”Pirkanmaalla on yli miljardin kehittämisvaje. Suomen henkilö- ja tavaraliikenteen toimivuus ratkaistaan pitkälti Tampereen solmukohdassa. Pääradan kapasiteetin lisääminen, järjestelyratapihan siirto ja keskeiset tieinvestoinnit ovat välttämättömiä koko Suomen viennin, huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta. Kyse on kansallisista, koko Suomea hyödyttävistä investoinneista”, sanoo vt. maakuntajohtaja Matti Lipsanen.
Pirkanmaa puolustus- ja tekoälyosaamisen keskittymänä
Pirkanmaalla sijaitsee Suomen merkittävin puolustus- ja turvallisuusalan keskittymä. Lisäksi alueella on vahvaa osaamista puolijohde-, data- ja tekoälyteknologioissa. Pirkanmaa tavoittelee lisää tutkimus- ja kehitysinvestointeja strategisille teknologia-aloille sekä pk-yritysten parempaa kytkeytymistä kasvaviin ekosysteemeihin.
Tampereen yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Suomella on poikkeuksellinen mahdollisuus kasvuun puolustus- ja kaksikäyttöteknologioissa. Kaksikäyttöteknologialla tarkoitetaan tuotteita, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. Kasvua voitaisiin saada tehostamalla tutkimustulosten kaupallistamista. Hämäläisen mukaan Nato-jäsenyys, EU:n teknologia- ja siruinvestoinnit sekä nopeasti kasvava puolustusteollisuus ovat avanneet Suomelle uuden teollisen kehitysvaiheen, jonka keskeisenä kansallisena keskittymänä toimii Pirkanmaa.
Työelämän osaamistarpeet muuttuvat – koulutukseen ja maahanmuuttoon kaivataan uudistuksia
Kasvukeskusten kyky kouluttaa osaajia on ratkaisevaa maan kilpailukyvylle. Pirkanmaan edunvalvontaryhmän mukaan nykyiset rahoitus- ja ohjausmallit eivät ole riittävän ennakoivia tai joustavia vastaamaan työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin.
Ratkaisuna ongelmaan esitetään koulutus- ja työperäisen maahanmuuton vauhdittamista sekä kansainvälisten osaajien ja heidän perheidensä lupaprosessien nopeuttamista. Myös kansainvälisten opiskelijoiden kiinnittyminen Suomeen nähdään keskeisenä osana työvoimapulan ratkaisussa.
”Kasvu syntyy osaamisesta, ja siksi koulutukseen tehtävät ratkaisut varmistavat samalla Suomen kilpailukyvyn suunnan. Tarvitsemme ennakoivaa ja pitkäjänteistä koulutuspolitiikkaa sekä sujuvampia kansainvälisten osaajien lupaprosesseja”, sanoo Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Peer Haataja.
Kasvaville kaupunkiseuduille kaivataan tukea
Suomen väestönkasvu, työpaikat ja innovaatiot keskittyvät yhä voimakkaammin suurille kaupunkiseuduille. Pirkanmaan edunvalvontaryhmä toivoo, että kaupunkiseutujen erityispiirteet ja merkitys koko maan kehitykselle tunnistetaan kansallisessa kaupunkipolitiikassa. Ryhmän mukaan valtion ja kaupunkiseutujen välistä sopimuksellista yhteistyötä tulee jatkaa, ja joukkoliikenteelle sekä lähijunaliikenteelle on varmistettava riittävä rahoitus.
”Suurten kaupunkiseutujen rooli ei liity vain kasvuun vaan koko Suomen työvoiman saatavuuteen, nuorten työllistymiseen ja segregaation ehkäisyyn. Valtion ja kaupunkiseutujen välinen sopimuksellinen yhteistyö on osoittautunut toimivaksi tavaksi vauhdittaa investointeja ja kestävää kasvua, ja siksi sen jatkaminen on tärkeää myös tulevan hallituksen ohjelmassa”, sanoo seutujohtaja Päivi Nurminen.
Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät ja Business Tampere. Hallitusohjelmatavoitteita on valmisteltu myös yhdessä Tampereen korkeakouluyhteisön sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.







