Kuva: Asuntomessut
Lempäälän asuntomessut päättyivät sunnuntaina, ja Saikan alueella siirrytään nyt messuhulinasta kohti tavallista arkea. Alustavan laskennan mukaan tapahtuma keräsi noin 87 000 kävijää, mikä on yli 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin Oulussa. Järjestäjät ovat tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka ennen tapahtumaa asetetusta 100 000 kävijän tavoitteesta jäätiinkin hieman.
Kävijämäärä on kuitenkin vain yksi tapa arvioida messujen onnistumista. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Joran Hasensonin mukaan tärkeää on myös se, onnistuttiinko rakentamaan laadukas tapahtuma, joka palvelee kävijöitä ja näytteilleasettajia ja kehittää suomalaista asumista.
”Näillä mittareilla Lempäälän Asuntomessut onnistui erinomaisesti”, Hasenson sanoo.
Tapahtuma toteutettiin Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja Lempäälän kunnan yhteistyönä. Lempäälä toivoi saavansa tapahtuman avulla kunnalle lisää näkyvyyttä ja halusi esitellä kasvaville kaupunkiseuduille sopivaa pientaloasumista, jossa hyvät liikenneyhteydet, palvelut ja ilmastoviisaat ratkaisut yhdistyvät.
Kunnan päätavoitteena oli luoda kiinnostusta, tunnettuutta ja myönteistä mielikuvaa kunnasta, ja hankkeen projektipäällikkö Pekka Seppäsen mukaan tavoite saavutettiin. Medianäkyvyys on ollut laajaa ja kävijöiltä on saatu positiivista palautetta.
”Kuukausi sujui todella hienosti ja tapahtuma oli kaikkiaan hyvin onnistunut. Erityisen tyytyväinen olen siihen, minkä näköinen Saikan asuinalueesta tuli ja myös messuilla vierailleet ihmiset ovat huomioineet tämän. Alue on hyvin harmoninen ja monimuotoinen luonnonympäristö sopii tänne täydellisesti”, Seppänen sanoo.
Messutapahtuman järjestäminen on aina iso ponnistus. Kunnan ja Asuntomessuorganisaation lisäksi siihen osallistuu rakennuttajia, rakentajia, suunnittelijoita, yrityksiä, näytteilleasettajia ja alueen tulevia asukkaita.
Asuntomessut järjestetään ensi kesänä Pickala Rock Resortissa Siuntiossa. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään yksityisen maanomistajan mailla ilman, että kunta on osapuolena messuhankkeessa.
Tredun Aurora-talo hurmasi

Kuva: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
Saikan uudella asuinalueella esiteltiin yhteensä 34 messukohdetta. Yksi kenties puhutuimmista kohteista oli Tampereen seudun ammattiopiston opiskelijoiden rakentama Aurora-talo. Tredun mukaan messuvieraat ihastuivat talon yksityiskohtiin ja kodikkaaseen tunnelmaan.
Yksikerroksisen, hirsirunkoisen talon rakentamiseen osallistui 13 eri koulutusalan opiskelijoita. Hanketta koordinoineen lehtori Mika Hämäläisen mukaan projekti oli vaativa mutta onnistunut näyte monialaisesta yhteistyöstä. Hän kiittelee erityisesti opiskelijoita, jotka toivat hankkeeseen positiivista energiaa ja ottivat rohkeasti vastuuta projektista, sekä henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita, joiden ammattitaito oli avainasemassa.
Talo sai kävijöiltä paljon myönteistä palautetta. Palautteissa toistuivat talon värit sekä leikkisä ja pirteä ilme. Monet kehuivat myös kotoisaa tunnelmaa ja käytännöllisyyttä. Erityistä kiitosta saivat opiskelijoiden suunnittelemat ja valmistamat kalusteet. Myös pihaa, terassia, saunaa ja sisustuksen materiaali- ja värivalintoja kehuttiin.
Opiskelijoiden rakentama koti on jo löytänyt asukkaansa. Paikallinen lapsiperhe pääsee muuttamaan uuteen kotiinsa nyt, kun messuhulina on hiljentynyt.







