Kangasalan lukio ja Kangasala-talo toteuttavat monitaiteellisen musiikkiteoksen

Vesi - visuaalinen konsertti

Kuvan visuaalinen ilme on luotu sekoittamalla maalia veteen. Vastaavalla tekniikalla tehtyä taidetta nähdään myös itse konsertissa. Kuva: Aki Tulikari

Kangasala-talon sali muuttuu syksyllä 2026 veden kiertokulun audiovisuaaliseksi kentäksi. Kangasalan lukion ja Kangasala-talon yhteistuotanto Vesi – visuaalinen konserttielämys yhdistää tanssia, abstraktia videotaidetta, livemaalaamista ja musiikkia. Ensi-ilta on perjantaina 6. marraskuuta, ja luvassa on kaikkiaan viisi esitystä. Esitys sopii kaikenikäisille.

Teos on kantaesitys ja ainutlaatuinen Kangasalan lukion musiikkiprojektien historiassa. Teoksessa kuva, liike ja ääni yhdistyvät toisiinsa sulavasti. Opiskelijat pääsevät esittelemään osaamistaan monipuolisesti ja kokeilemaan eri taidemuotojen yhdistämistä. Lisäksi illan aikana kuullaan monenlaista populaarimusiikkia muun muassa AC/DC:ltä, Ultra Bralta ja PMMP:ltä.

Opiskelijoita ohjaavat musiikin lehtorit Panu Ukkonen ja Maija Koskenalusta sekä kuvataiteen lehtori Ilkka Vuojala. Lisäksi työryhmään kuuluvat videotyön asiantuntija Aki Tulikari, valosuunnittelija Tero Koivisto ja koreografi Enni Bäckman.

Kangasala-talossa aiemmin esitetyt Kangasalan lukion tuotannot ovat keränneet hyvin yleisöä. Syksyllä 2024 nähtiin edellinen lukion suurtuotanto Lätkä The Musical, joka esitettiin kahdeksan kertaa täydelle katsomolle.

”Lukiolaisten tuotannot pääsevät aina yllättämään; on taitoa, energiaa ja uskallusta. Jännityksellä odotan, mitä tämä uusi suunta musikaalien jälkeen tuo syksyllä tullessaan. Kaikki viisi näytöstä täyttyvät varmasti nopeasti”, Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen kertoo tiedotteessa.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
WhatsApp
Picture of Katariina Kallioniemi

Katariina Kallioniemi

Seuraan Tampereen seudun elämää monipuolisesti. Olen kiinnostunut paikallisista ilmiöistä, arjen asioista ja kulttuurista. Vapaa-ajallani viihdyn kirjojen ja käsitöiden parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *