Akaassa järjestetään elokuussa uusi kirjallisuustapahtuma. Hunajaiset tarinat – romanttisen kirjallisuuden päivät järjestetään perjantaina 22. elokuuta osana Hunajahulinoita. Tapahtuma tuo yhteen kirjailijoita, lukijoita ja kirja-alan toimijoita.
Romanttinen kirjallisuus on kasvava genre, jonka alagenret kuten romantasia kiinnostavat erityisesti nuorempia lukijoita. Hunajaisissa tarinoissa ohjelmaan kuuluu kirjailijavierailuja, paneelikeskusteluja ja kirjamyyntiä, johon osallistuu kirjakauppoja ja kustantamoita.
Tapahtuman idea syntyi viime vuonna Akaan Hunajatorilla käydyssä keskustelussa, kun kaavoittaja ja kulttuurireittien tekijä Anniina Grönholm ja kirjastotoimenjohtaja Sari Seitajärvi pohtivat romanttisen kirjallisuuden vahvaa nousua ja näkyvyyttä nykykulttuurissa. Keskustelussa heräsi ajatus siitä, että romanttista kirjallisuutta juhlistava tapahtuma sopisi luontevasti osaksi Hunajahulinoita, sadonkorjuujuhlaa, jonka päätähti on tietenkin hunaja.
Hunajaiset tarinat on hyvän mielen tapahtuma, joka keskittyy romanttiseen kirjallisuuteen ja sen ajankohtaisiin ilmiöihin. Järjestäjien tavoitteena on houkutella Akaaseen kävijöitä myös muualta Pirkanmaalta sekä tehdä kaupungista tunnetumpi kulttuurikaupunki.
Hunajahulinat on Akaan vuosittainen juhlaviikko, jota vietetään elokuun lopussa. Viikon mittainen sadonkorjuujuhla nostaa esiin lähiruokaa, paikallista kulttuuria ja yhteisöllisyyttä Suomen hunajapääkaupungin hengessä. Tapahtumaan kuuluu muun muassa toritapahtumia, kirppiksiä, kulttuuriesityksiä ja lähiruokakierroksia.







