30 vuotta skiffleä ja pyykkilautoja

Jari Tuukkasen luotsaama Werner Bros on monelle tamperelaiselle tuttu kokoonpano.  30 vuotta kasassa ollut yhtye on niittänyt mainetta erityisesti skiffle-tyylisellä musiikillaan.

Soittovälineiksi pyykkilaudan kanssa sopivat vaikka tuiki tavalliset lusikat. Werner Brosin Jari Tuukkanen kertoo, että kyse on enemmän oikeasta soittotekniikasta kuin voimasta. Kuva: Kaisa Iivonen.

Merkittävässä roolissa yhtyeessä on hieman erikoisemmat, välillä jopa itse tehdyt soittimet. Esimerkiksi pyykkilaudat, sahat ja säilykepurkeista rakennut kielisoittimet tarjoavat kuulijalle ainutlaatuisen äänimaailman.
Vuosien kuluessa monet tutut kappaleet ovat taipuneet Werner Brosin käsittelyssä yhtyeelle luonteviksi versioiksi. Sopivia kappaleita on löytynyt monista eri musiikkigenreistä ja soittimet käytettävät soittimet vaihtuvat kappaleiden mukaan.
– Tarjolla on meidän versioita esimerkiksi tunnetutuista hevi-, hiphop-, jazz- ja kansanmusiikkikappaleista. Vaikka olemme sovittaneet kappaleet tyylimme uskollisena, ovat alkuperäiset versiot kyllä tunnistettavissa, Jari Tuukkanen kertoo.
Joskus esiintyvän artistin työ vaatii laulu- ja soittotaitojen lisäksi myös kielipäätä ja kääntämiskykyjä.
– Pääasiallinen esiintymiskielemme on suomi. Tarpeen mukaan käännämmekin kappaleita itse.

Viron kautta maailmalle

Suomen kielellä esiintyminen ei ole koskaan haitannut ulkomailla esiintymistä. Itse asiassa yhtyeen ensiesiintymisetkin sijoittuvat silloisen Neuvosto-Viron suuntaan.
– Ensimmäinen varsinainen konserttimme oli vuonna 1987 Tallinnassa legendaarisen Estonia-teatterin lavalla, jonne päädyimme kun tuttu matkatoimisto tarvitsi tamperelaisohjelmaa tapahtumaansa. Samalla matkalla testasimme myös Georg Ots -aluksen esiintymislavan, Jari Tuukkanen muistelee Werner Brosin alkuaikoja, jolloin yhtyeen nimeäkään ei ollut vielä keksitty.
– Monesti luullaan, että nimemme tulee elokuvayhtiöstä Warner Bros. Tosi asiassa nimi tulee ensimmäisen keikkamme tarjoilusta, joka sisälsi oluttuopillisen sekä paukun Fernet-Brancaa eli soittajien kesken ”werneriä”. Sinällään nimemme on hassu, koska alkoholi ei kuulu keikkailuumme.

Itse rakennetut soittimet ovat samalla hyvää kierrätystä. Werner Brosin myötä pyykkilaudat, sahat ja jopa säilykepurkit saavat uuden elämän. Kuva: Kaisa Iivonen.

Viron ja kotimaan areenoiden myötä Werner Brosin tie vei nopeasti Bulgarian aurinkorannoille. Sen jälkeen kokoonpano on keikkaillut muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Tansaniassa ja eri puolilla Yhdysvaltoja.
Kotimaisista keikoista Jari Tuukkaselle ikimuistoisimpia ovat olleet Tampere-talon ja Savoy-teatterin konsertit sekä vuotuiset Kihveli soikoon! -festivaalit Hankasalmella, jossa Werner Bros toimii isäntäbändinä.

Ohjelmateltassa nähdään

Vaikka 30 vuoden yhteinen taival on tuonut välillä eteen myös haasteita ja joitakin henkilövaihdoksia, viihtyy Werner Bros edelleen hyvin yhdessä ja keikkailee säännöllisesti.
Tamperelaisella yleisöllä on mahdollisuus juhlistaa kokoonpanon yhteistä taivalta elokuun 11. päivä, kun Werner Bros nousee Teatterikesän Ohjelmateltan lavalle. Luvassa on niin uudempaa kuin vanhempaakin tuotantoa.
– Olemme rakentaneet show’n omaa 30-vuotista taivalta silmällä pitäen sekä samalla 100-vuotista Suomea ajatellen.
Jari Tuukkanen lupaa, että Ohjelmateltan esitys tarjoaa yleisölle musiikin lisäksi myös visuaalisen show’n.
– Meille on tärkeää, että keikoillamme on hauskaa. Haluamme soittamisen lisäksi viihdyttää yleisöä ja luvassa on esimerkiksi miesten tanssit ja ehkä muutakin liikuntaa. Kuulemisen lisäksi kaikki biisien rinnalla tapahtuva oheistoiminta on näkemisen arvoista.

Kaisa Iivonen

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php