Rakkaudella kasvatettu

Lapsena Olli Palolalle annettiin sijaa löytää oma paikkansa. Hyvin kävi.

Olli Palola. Kuva: Linda Huhtinen

Joulukuussa 2013 lehdet otsikoivat sen mahtipontisesti: Keuruun Kovaltšuk yllätti kaikki. Vielä vuotta aiemmin Lempäälässä pelannut Olli Palola oli juuri jättänyt varjoonsa venäläisen nimikaimansa ja johtanut Suomen 3-2 voittoon EHT-turnauksessa. Maalintekijä saapui toimittajien eteen posket punaisena ja tapahtuneesta innostuneena.

Pienen kaupungin ulkojäillä rakennettu menestystarina kolahti suomalaiseen katsojaan. Pidimme Olli Palolasta välittömästi.

Tutustuin hänen kanssaan taitteessa, jossa hän teki sinnikkäästi töitä saadakseen peliaikaa Lempäälässä. Nuori kaverini oli hyvin kiltti ja alituiseen kiinnostunut kuulemaan siitä, mitä keskustelukumppani kertoi. Itsestään hän ei tuolloinkaan välittänyt tehdä numeroa. Ei, vaikka hänellä taisikin olla tuttavapiirimme suurimmat haaveet. Ensin liiga, sitten ulkomaille. En epäillyt, etteikö niin kävisi. Tiesin nimittäin Palolan heräävän täsmällisesti jokaisena aamuna keittämään itsellensä aamupuuroa.

Kotona Tampereella

29-vuotias Olli Palola on jääkiekon mallioppilas. Kovapäinen, ahkera ja äärimmäisen taitava. Vaxjössä Etelä-Ruotsissa viime kauden pelannut kiekkoilija on nyt palannut kesäksi kotiin.

– Koen olevani tamperelainen, sillä meidän koko perhe muutti tänne, kun olin lapsi. Täällä se pesä on ja tänne se tullaan myös rakentamaan, hän kertoo, unohtamatta keuruulaisia juuriaan.

Kun Ollilta kysyy, missä menestyksekkään kiekkouran puitteet on rakennettu, vastaa hän yksiselitteisesti, kaupunkien rajoista piittaamatta: kotona.

Maalaisjärjellä 

Olli Palola on kiitollinen siitä, että sai itse valita lajinsa.

– Vanhempani eivät yrittäneet tehdä minusta jääkiekkoilijaa. He näkivät, että minä tykkäsin urheilla. Kun kiinnostuin lumilautailusta, minulle annettiin eväät siihen. Sama kävi, kun halusin skeitata. Ja kun kiinnostuin mäkihypystä, veivät vanhempani minut Jyväskylään mäkihyppytreeneihin.

Vaikka äiti opetti myös taitoluistelua, ei hän koskaan patistanut lapsia hallille. Mukaan hän kyllä kutsui, muistuttaen kuitenkin, ettei taitoluisteluun saanut ottaa mailaa mukaan.

Hän uskookin, ettei urheilijoita tehdä väkisin. Kyse on ennemminkin siitä, mitä lapsille tarjotaan.

– Meille ei ostettu pelikoneita, vaan meidät patistettiin ulos leikkimään. Se oli tietoinen valinta. Emme myöskään saaneet mopoja. Ne sanoivat vain, että menkää polkupyörällä, hän nauraa.

Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä.

– Meidän kotona on aina ollut hallittu kaaos. Pihalla sai aina pelata futista ja heittää keihästä. Se oli myös juuri meidän talo, jonka nurmikko oli aina pilalla. Kotonakin oli mailat keskellä olohuonetta.

Lapsuudenkodissa Keuruulla oli keittiön ja olohuoneen välissä avointa tilaa. Sen huomasi parketista. Välillä vedeltiin tennispallolla, välillä sählypallolla.

Rakas äiti

Äiti on Olli Palolalle tärkeä.

– Äiti laittoi meidät lapset aina etusijalle. Hän uskoi esimerkiksi, että telinevoimistelu tekee lapsille hyvää, pyrki sitten mille alalle tahansa. Ja kappas vaan! Silloin kun me olimme pieniä, äiti alkoi opettaa myös telinevoimistelua, jotta mekin päästäisiin iltaisin voimistelemaan, hän muistelee.

– Äiti on kasvattanut kolme lasta. Siinä on enemmän hommaa, kuin minä edes ymmärrän. Meissä oli niin paljon vauhtia. Välillä lensi mailat, välillä hajosi lasit. Silti se pysyi meidän perässä ja antoi parhaat mahdolliset avaimet elämään.

Äiti on edelleen se, kenelle Olli Palola soittaa ensimmäisenä.

– Jos vaikka nilkka pyörähtää, niin kyllä minä ennen muita soitan äidille ja kysyn, onko sillä mitään niksejä. Ja aina sellainen löytyy.

Urheiluvanhemmat

Myös isällä on tärkeä rooli Olli Palolan matkassa.

– Vanhana urheilijana isä on aina osannut kertoa, mitä kannattaa tehdä. Isä auttaa aina silloin, jos häneltä kysyy. Hän ei ole ikinä määrännyt, mitä pitää tehdä.

Olli Palolaa huolettaakin nykyaikainen keskustelu urheiluvanhempien intensiivisyydestä ja toisinaan rajustakin suhtautumisesta lasten peleihin.

– Meillä kotona se ei ollut niin. Vanhemmat eivät soitelleet valmentajille tai huutaneet kentän laidalla. Lapsena se meni, kuten pitikin: mukavien asioiden kautta. Aikuisen ei tarvitse tehdä lapsen uraa. Kolmen koon tapa on ihan riittävä: kannusta, kuskaa ja kustanna. Täytyy luottaa siihen, että lapsi itse löytää oman unelmansa.

Niin kävikin. Pikkupoikana Olli alkoi seurata ihaillen kiekkoilevaa serkkuansa. Kipinä syntyi, kun hän pääsi katsomaan serkun peliä täyteen halliin. Hän muistaa tuolloin pohtineensa: miltä tuntuu tehdä maali kaikkien näiden ihmisten edessä.

Kenties juuri tuota ajatusta ovat seuranneet täsmälliset aamupuurot ja taukoamaton työ.

Vuosia myöhemmin Palola tekee ottelun voittomaalin. Illan uutisissa näytettävän haastattelun taakse kätkeytyy pienen kaupungin ylpeys ja rakastavien vanhempien luottavaiset ääriviivat. Yleisössä pikkupojat hyppäävät penkeistään.

Tätä tekstiä kirjoittaessani saan puhelimeeni ilmoituksen juuri julkaistusta uutisesta.

Tamperelainen Olli Palola on tehnyt sopimuksen KHL-seura Jokereiden kanssa.

Linda Huhtinen

 

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php