Pirkanmaalainen muotoilu Ahvenanmaata valloittamassa

Ahvenanmaan matkailijoilla on tänä kesänä erinomainen tilaisuus käydä ihailemassa pirkanmaalaista muotoilua.


Korutaiteilija Laura Saarivuori-Eskola on yksi kuudestatoista pirkanmaalaisesta muotoilijasta, joiden töitä voi ihailla tämän kesän ajan Eckerön posti- ja tullitalossa. Hän uskoo, että SQIN-näyttelyn kaltaiset projektit ruokkivat muotoilijoiden luovuutta. Kuva: Kaisa Iivonen.

Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry avasi jo vappuna SQIN-nimeä kantavan näyttelyn Eckerön posti- ja tullitalossa ja se on nähtävillä aina syyskuun alkuun asti.

Modukselta kerrotaan, että näyttely on kunnianosoitus vahvalle pirkanmaalaiselle nahkateollisuuden historialle satavuotiaan Suomen hengessä.

– Vaikka ala onkin muuttanut paljon muotoaan sadan vuoden aikana, elää se yhä vahvasti Pirkanmaalla pienten yrittäjien ja ammattilaisten ylläpitämänä, kertoo Modus ry:n varapuheenjohtaja Laura Saarivuori-Eskola.

Nimestään huolimatta SQIN-näyttely ei ole kuitenkaan pelkkää nahkaa. Teemaa käsitellään näyttelyssä laaja-alaisesti ja materiaaleina nähdään nahan lisäksi myös esimerkiksi hopeaa, lasia ja keramiikkaa.

– Oli hienoa nähdä, miten luovasti jäsenemme lähtivät työstämään ideoitaan aiheesta. Mukana on kuudentoista muotoilijan töitä ja jokainen niistä on osoitus pirkanmaalaisten muotoilijoiden ammattitaidosta sekä taiteellisesta vahvuudesta, Saarivuori-Eskola jatkaa.

Vaikka Eckeröhön on Maarianhaminasta matkaa reilu 30 kilometriä ja kunnassa on vain noin tuhat asukasta, on vuonna 1828 valmistunut posti- ja tullitalo todella suosittu matkailukohde. Sen yleisölle ilmaisissa näyttelyissä vieraileekin joka kesä noin 15 000 ihmistä.  Museon työntekijät kertovat, että Suomen ja Ruotsin lisäksi matkailijoita tulee paljon muualtakin Euroopasta ja jopa vieläkin kauempaa.

Nyt esillä oleva SQIN-näyttely on monelle nuorelle muotoilijalle ensimmäinen näyttely Manner-Suomen ulkopuolella. Saarivuori-Eskolan mielestä on tärkeää, että muotoilijat voivat välillä luoda jotakin myös ilman tiukkoja ehtoja.

– Muotoilijat ovat samalla taiteilijoita ja heidän luovuudelle on hyväksi valmistaa myös töitä, joiden kaupallisuutta tai käytettävyyttä ei tarvitse pohtia. Tämä antaa potkua myös päivittäiseen työskentelyyn.

Kaisa Iivonen

 

 

 

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php