Ilmianna naapurisi tai ilmoittaudu ite

Maaseudun Sivistysliiton ITE Pirkanmaalla -hanke on etsintäkuuluttanut ilmiantamaan omaperäisiä itseoppineita taiteentekijöitä. Kyläkartoittajille tipahtelee ilmiantoja lähes päivittäin, mutta he toivovat saavansa niitä lisää, että ite-taiteen tekijät saisivat ansaitsemansa esittelyn. Tähän mennessä kirjoihin ja kansiin on kirjattu 60 ite-taiteilijaa eri puolelta maakuntaa.

 

Kyläkartoittaja Lauri Seppä (oik.) tutustumassa Olli Soinisen Olli Petterin puistoon Vesilahdessa. – Kunnioitan ja arvostan kaikkien ite-taiteilijoiden tekemistä, asennetta ja rohkeutta. Kaikki nämä vierailut ovat olleet viehättäviä, Lauri Seppä sanoo. Kuva: Minna Haveri.

Maaseutu ja myös kaupungit kätkevät paljon taiteellista lahjakkuutta ja luovaa älykkyyttä, joka ansaitsisi esittelyn niin omassa maakunnassa kuin laajemmaltakin. Ite-taiteen, itse tehtyä elämää, tekijät ovat myös merkittäviä yksilöitä yhteisöissään auttaessaan ihmisiä kestämään arjen paineita, ja ansaitsevat myös tästä syystä tulla huomioiduksi.

Maaseudun Sivistysliitto antoi ensimmäiset ITE-etsintäkuulutukset vuonna 1999.

Seppo Inkisen Pelastusarmeijalaiset sarjasta Pispalan Lekendat. Kuva: Aki Paavola.

– Se oli valtakunnallinen kartoitus, jolloin monet kohteet jo nousivat esille, kertoo ITE Pirkanmaalla -hankkeen koordinaattori Minna Haveri.

Hän tutustui silloin muun muassa edesmenneeseen nokialaiseen, ite-klassikko Martti Hömppiin.

– Martti Hömppiä kutsuttiin Liiteri-Picassoksi. Hän otti tittelin omakseen ja koki, että se oli arvonnousu kylähullusta ite-taiteilijaksi. Hänellä on paikka sydämessäni. Valtakunnallisessa etsinnässä löytyi myös Seppo Inkinen, joka on hitsannut valtavan taidokkaan Pispalan lekendat -sarjan.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien Maaseudun Sivistysliitto on koordinoinut alueellisia hankkeita, ja nyt on vuorossa Pirkanmaa. Hanke täällä kestää aina vuoden 2018 loppupuolelle. Työ toteutetaan EU-rahoituksella.

Maali ei ole arkistossa

Pirkanmaalla ite-taiteilijoita kartoittaa neljä henkilöä. Hankkeen koordinaattori Minna Haveri ja kyläkartoittaja Lauri Seppä olivat haastattelupäivänä matkalla Vesilahteen tutustumaan Olli Soinisen patsaspuistoon. Ite-taiteilija on nimennyt paikkansa Olli Petterin puistoksi.

– ITE Pirkanmaalla on hanke, missä etsitään, esitellään ja edistetään ite-taidetta. Tarkoituksena on löytää mahdollisimman paljon omaperäisiä itseoppineita taiteilijoita ja esitellä heitä julkaisuin ja näyttelyin.

Tulossa on kaksi näyttelyä: Miälentilat Tampereen Taidemuseoon marraskuussa ja toistaiseksi vielä nimeämätön näyttely Työväenmuseo Werstaaseen kesällä 2018.

ITE Pirkanmaa on mukana myös monissa pienemmissä tapahtumissa, esimerkiksi Akaan Näkymässä.

– Puhumme etsintäkuulutuksesta ja ilmiannosta, mutta olemme tarkkoja, että hanke tuottaa ihmisille vain hyviä asioita. Esimerkiksi ilman henkilön suostumusta häntä ei nosteta esille missään yhteydessä. Maalimme ei ole saada arkistoihin nimiä, vaan tukea ja tuoda esille omaehtoista kulttuuria ja innostaa uusia tekijöitä, ettei kyseinen taidemuoto kuolisi. Tekijäkunta on pääsääntöisesti iäkästä, Minna Haveri sanoo.

Kylähulluuden uusi sointi

– Taide on haastava sana. Kun henkilö on ilmiannettu, ja häneen ollaan yhteydessä, sanoo hän useimmiten ensimmäiseksi: ei tämä mitään taidetta ole. Meille on opetettu, että taide tulee ylhäältä ja sitä opitaan ylhäältä. Yritämme tehdä töitä myös rohkaistaksemme, että ihmiset uskaltaisivat käyttää omia kykyjään luovasti sekä todistaa, etteivät naapurit katso tekemistä pahalla, Lauri Seppä tietää.

ITE Pirkanmaalla -hankkeen koordinaattori Minna Haveri. – Ite-taidetta ei viedä galleriaan. Se on esillä omalle yhteisölle ja kun maine kiirii, paikasta voi tulla matkailukohde.

Ite-taiteen yhteydessä ei puhuta kylähulluudesta, vaikka käsite  kentällä elääkin.

– Mutta positiivisella tavalla. Tänä päivänä kylähullu on arvonimi ja se otetaan kunnialla vastaan. Kylähulluudessa on nykyisin sointi, että on rohkeutta tehdä omapäistä taidetta itse ja täysin itseoppineena, Lauri Seppä sanoo.

Myös Minna Haveri on kokenut, että kylähulluus on tajuttu voimavaraksi.

– Kylähulluus on ollut yhteisön ylläpitäviä voimia ja he ovat tehneet paikoista merkityksellisiä.

Kartoittajat panostavat työssään siihen, että he löytävät ite-taiteilijoita jokaisesta Pirkanmaan kunnasta. Lähestulkoon kaikista kunnista ilmiantoja onkin jo tipahdellut.

Ite-taide ei ole vain maaseudun kätkemää. Sitä löytyy myös kaupungista.

– Tampereelta on tullut paljon mielenkiintoisia ilmiantoja ja myös uuden sukupolven tekemänä. Pispala ja Tahmela ovat jo alueina ite-henkisiä, mutta mielenkiintoista liikehdintää tapahtuu myös muissa kaupunginosissa, Lauri Seppä on havainnoinut.

Oma persoona esiin

– Ite-taiteen tärkeimmät kriteerit ovat omaperäisyys ja erottautuminen. Sen tulee olla itseoppinutta ja visuaalista kansantaidetta. Kaikki ilmiannot eivät tule valikoituneeksi näyttelyihin eikä julkaisuihin, mutta kaikki haastattelemamme viedään tietokantoihin ite-taiteilijoina, Minna Haveri valottaa.

Ritva Luukkanen Pirkkalassa tekee kivestä mosaiikkitaidetta. Hän hakee itse kivet luonnosta ja prosessoi ne kotitalossaan. Kuva: Lauri Seppä.

Myös ihmisen persoonan tulisi näkyä hänen taiteessaan. Tyypillisissä Lapin maisemamaalauksissa ei välttämättä nähdä etsintäkuulutettua itse tehtyä elämää, ei ainakaan ilman tarinaa.

Minna Haveri sanoo, että veistokset ovat maalauksia helpommin luokiteltavissa ite-taiteeksi.

– Maalaamiseen on paljon malleja ja opetusta, mutta kun ihminen tekee kuvanveistoa omassa kotiympäristössään, joutuu hän ratkaisemaan luovasti monta asiaa. Luultavasti hän käyttää siinä osaamistaan, jonka hän on saanut toisaalta joltakin elämänalueellaan. Monet ovat esimerkiksi kertoneet taloa rakentaessaan huomanneensa miten betonia voi työstää, ja tehneet siitä ensimmäiset taidekokeilunsa. Saattaa olla, että talo on tehty nuoruudessa, ja muisto betonista on jäänyt odottamaan eläkepäiviä. Samalla tavoin metallimiehet ovat alkaneet hitsata ja metsämiehet työstää puuta.

Ei vain omaksi iloksi

Ite-taiteilijat myyvät melko vähän töitään lukuun ottamatta moottorisahaveistäjiä, jotka ovat oikeastaan oma lajinsa ite-taiteen sisällä, sillä se voi olla heille myös ammatti. Täysin omaksi ilokseen ite-taiteilijat eivät silti taidettaan tee.

– Olen vähän sitä vastaan, että joku tekisi taidetta vain omaksi ilokseen.  Kun teokset laitetaan esimerkiksi pihaan, on siinä aika voimakas viesti: tämä on minulta muille. Ite-taiteen yleisö vaan on erilaista kuin tavallinen taideyleisö. Ite-taidetta ei viedä galleriaan. Se on esillä omalle yhteisölle. Kun maine kiirii, voi paikka laajeta matkailukohteeksi. Monella on kyltitys pihaansa ja usein tekijä on antanut paikalle nimenkin, Minna Haveri perustelee.

Heitäkin on, jotka ajattelevat ihmisten nauravan taiteelleen.

– Mikä sen parempi, kuin saada ihmiset nauramaan. Vaikka kepeys on mukana tekemisessä, taidetta tehdään tosissaan. Teoksissa on paljon huumoria. Hyvän mielen tuottaminen on tärkeää monelle ite-taiteilijalle.

Ite-taiteilijat joutuvat käymään monenlaisia pohdintoja, mitä ammattitaiteilijoiden ei tarvitse tehdä.

– Perheellisten esimerkiksi pitää miettiä, mikä tekee pihasta miellyttävän. Jokapäiväiseen elämään ei haluta esille kovin rankkoja aiheita, koska perheenjäsenetkin elävät samaa teosympäristöä. Voimakkaammin viestivät työt viedäänkin usein vähän kauemmaksi ja erilleen, joskus jopa kellariin saakka.

 

 

 

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php