Koukussa siileihin

Ei arvannut yksinäinen siili, minkälaiseen koukkuun se sai Sari Leskisen ilmestyttyään hänen pihapiiriinsä viime kesänä. Pihapiirin haltijasta tuli siilien puolestapuhuja.

Sari Leskisestä on ihana seurata siilien käyttäytymistä. Hän korostaa, ettei niistä ole mitään haittaa puutarhassa tai ihmiselle.

Siili oli kuin kello. Se ilmestyi Sari Leskisen pihaan aina tiettyyn aikaan illalliselle.

– Aloin seurata siilin touhuja, ja sehän oli vallan veikeä. Kun tulimme tutuksi, antoi se rapsuttaa turkistaan – piikit ovat vain selässä, poskissa on pehmeää karvaa – ja syöttää lusikalla. Kaikkea piti kokeilla, Sari Leskinen nauraa.

Tänä kesänä Sari Leskisen pihapiirissä vipeltää seitsemän–kahdeksan siiliä. Kolme niistä hän haki eläinsuojeluvalvojalta – niitä on siellä todella paljon – ja loput ovat itse löytäneet reittinsä pihaan.

Nämä siilit eivät ole kovin tarkkoja illallisajastaan. Ne ilmestyvät joskus hyvinkin myöhään illalla.

– Siilit ovat yöeläjiä ja valtavan kovia vipeltäjiä. Ne eivät makoile tai laiskottele. Aina niillä on kauhea kiire. Ei niihin voi olla ihastumatta. Ne ovat niin koomisen näköisiäkin: pieni naama, pieni nenä, pienet silmät ja iso piikikäs selkä. Niitä oikein odottaa iltaisin ja niihin jää koukkuun. Ei tarvitse juuri telkkaria katsoa, kun ohjelmaa tulee ikkunoista niin paljon.

Vuodessa Sari Leskisestä on tullut varsinainen siilitietäjä.

– Olen kysellyt, googlettanut ja lukenut siilikirjaa. Myös facebookissa on sellainen ryhmä kuin Siili kiikarissa.  Sieltä saa paljon asiallista tietoa ja ohjeita ongelmatapauksiinkin.

Hän korostaa, ettei siileistä ole mitään haittaa puutarhassa, eikä ihmiselle.

Edes siilin puremaa ei tarvitse pelätä.

– Niin paljon kuin minäkin olen niiden kanssa ollut tekemissä, eivät ne ole purreet. Eläinsuojeluvalvojakin sanoi, että ne saattavat purra ainoastaan silloin, jos niille tekisi jotain pahaa. Ihmisen ei pitäisi saada siileistä mitään tartuntaa, mutta kädet kannattaa silti aina pestä, siilit ovat kuitenkin luonnonvaraisia eläimiä.

Entä jos Juice Leskinen vielä eläisi?

– Jussi olisi hetkessä siiliasiantuntija. Mitä hän ei niistä jo tietäisi, selvittäisi hän sen heti.

Ei maitoa siilille

Toinen asia, mitä Sari Leskinen haluaa korostaa, on siilien ruokinta.

– Siilille voi antaa gluteenitonta kissanruokaa. Gluteenia sen maha ei kestä.

Sari Leskinen liottaa kissannaksut vedessä, että ne ovat sopivan pehmeitä.

– Myös pelkä jauheliha käy. Olen antanut sitä raakana.

Syksyllä, ennen kuin siilit vaipuvat horrokseen ja taas keväällä, kun ne heräävät, niitä pitää tehoruokkia.

– Siilit tarvitsevat silloin paljon proteiinia. Lautaselle voi lisätä raa`an kananmunan ja pikkuisen ruokaöljyä.

Entä maitoa?

– Se on harhakäsitys ammoisilta ajoilta. Siilille ei saa antaa maitoa, koska sillä on laktoosi-intoleranssi. Vettä siili juo paljon. Raikasta vettä pitää olla aina tarjolla.

Siilit ruokailevat yöllä ja ovat melkoisia sotkottajia syödessään.

– Ruoka-astiat tulee pestä hyvin, etteivät siilit tartuta tauteja toisiinsa, jos jollakin sattuisi jotain olemaan.

Talvi horrostaessa

Viime syksynä Sari Leskinen törmäsi myös ymmärtämättömään siiliressukkaan. Siili ei ollut tehnyt talvipesää.

– Se kävi pihassa myöhään syksyllä. Annoin sille ruokaa ja ajattelin, että sillä on talvipesä. Yhtenä päivänä pakkasyön jälkeen löysin sen sireenipuskan reunalta lämmittelemästä auringossa. Siili ei lähtenyt karkuun, vaikka olin ihan lähellä. Se on sen merkki, etteivät asiat ole kunnossa. Soitin eläinsuojeluvalvojalle ja sovimme, että otan siilin pahvilaatikkoon ja vien sen hänelle. Siili sai asianmukaisen talvehtimispaikan, ja rakensi loppujen lopuksi pesänsä, kun sai siihen rakennusaineet.

Sari Leskinen on teettänyt nyt varoiksi vesivanerista yhden siilinpesän. Sen pohjalle hän laittaa soraa ja sammalta, sisälle ja ulkopuolelle kuivaa ruohoa ja pieniä oksia.

– Siili haluaa tehdä itse pesänsä. Jos ruohoa ja oksia on pesässä liikaa, se tuo ne ulos ja jos liian vähän, hakee se niitä ulkopuolelta lisää. Laatikko täytyy laittaa paikkaan, mihin ei missään tapauksessa keräänny vettä.

Siili menee horrokseen syksyllä, pudottaa ruumiinlämpönsä 2-4 asteeseen ja horrostaa kevääseen.

Velvollisuus auttaa

Liikenne on siilin suurin vihollinen, mutta vaara vaanii myös puutarhassa.

– Kymmenestä alle vuoden ikäisistä siilistä vain pari kolme jää henkiin. Suurin osa niistä kuolee liikenteessä, osa joutuu villieläinten ruuaksi ja osa takertuu marjapensaiden ympärille laitettuihin verkkoihin. Uusin uhka ovat robottiruohonleikkurit. Toivottavasti ihmiset eivät jätä niitä valvomatta, sillä ne tekevät tosi paljon tuhoa niin siileille, sammakoille kuin pesästä pudonneille linnunpoikasillekin, koiran jalkojakin ne ovat satuttaneet.

Pienempikin ansa voi vaania siiliä.

– Ihmettelin, miksi siili kolistaa tullessaan syömään. Sen jalkaan oli takertunut muovinen hiirenloukku. Ties kuinka kauan se ressukka oli kulkenut ”super cat” jalassaan. Laitoin hanskat käteen, ja sain onneksi loukun pois, muuten olisi tullut eläinlääkärireissu. Tarkkailin hetken, että siili liikkuu kunnolla ja päästin menemään. Eläinsuojelulain mukaan jokainen ihminen on velvollinen auttamaan vahingoittunutta eläintä ja toimittamaan sen hoitoon tai lopetettavaksi.

 

 

Kommentti artikkeliin “Koukussa siileihin”
  1. avatar Sari sanoo:

    Haluatko auttaa luonnonvaraisia eläimiä?

    Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
    FI56 3939 0001 3034 78
    Viitenro 9205.

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php