Raadollinen matka hymyjen maahan

Mitä, jos häntä ei löydykään? Miksi edes lähden näin kauas etsimään juoppoa kaveriani? Nämä ja monet muut kysymykset risteilivät Heikki Häkkisen päässä hänen matkatessaan Thaimaahan etsimään ystäväänsä nuoruudesta.

Hymyjen maa on dokumentti ystävyydestä ja auttamisesta. Sen ohjaaja, tamperelaissyntyinen Heikki Häkkinen, on työskennellyt yli kymmenen vuotta erilaisten audiovisuaalisten tuotantojen parissa ja tehnyt musiikkivideoita muun muassa Petri Nygårdille. Hymyjen maa on hänen ensimmäinen dokumenttiohjauksensa.

Hymyjen maa on dokumentti ystävyydestä ja auttamisesta. Sen ohjaaja, tamperelaissyntyinen Heikki Häkkinen, on työskennellyt yli kymmenen vuotta erilaisten audiovisuaalisten tuotantojen parissa ja tehnyt musiikkivideoita muun muassa Petri Nygårdille. Hymyjen maa on hänen ensimmäinen dokumenttiohjauksensa.

Heikki Häkkisen ohjaama Hymyjen maa kilpailee tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Hän on kirjoittanut sen yhdessä Joni Luomasen kanssa, joka on vastannut myös dokumentin kuvauksesta ja leikkauksesta. Tampereella se nähdään 4. maaliskuuta.

Hymyjen maa on karu tarina alkoholismista ja sen seurauksista, mutta ennen kaikkea se on vahva kuvaus ystävyydestä ja siitä, mitä kaikkea ystävyyden eteen ollaan valmiita tekemään. Dokumentti sai alkunsa keväällä 2012, kun Heikki Häkkinen näki internetissä videon, jolla hänen lapsuudenystävänsä, Tampereelta kymmenen vuotta sitten Thaimaahan muuttanut Tuomas Kela riutui vajaat 50 kiloa painavana, kodittomana, kävelykykynsä menettäneenä ja rajusti alkoholisoituneena ihmisrauniona Soeng Sangin kaduilla.

Heikki Häkkinen päätti, että Tuomasta on autettava. Vielä kerran.

– Olin yrittänyt auttaa häntä aiemminkin, lähettänyt rahaa ja joskus maksanut hänen lentonsakin Suomeen, kun hän oli omien sanojensa mukaan pulassa. Myöhemmin kävi ilmi, ettei hän välttämättä niin pulassa ollutkaan, vaan avunpyynnöt olivat enemmänkin sellaista juopon tarinaa ja hänelle lähetetyt rahat menivät alkoholiin, Heikki Häkkinen muistelee.

– Videon nähtyäni tajusin kuitenkin, että nyt ei ole kyse tarinoinnista, vaan hän on todella huonossa kunnossa.

Matkalle Thaimaahan lähdettiin noin viikon varoitusajalla, eikä Tuomaksen löytämiseenkään ollut varattu kuin viisi päivää.

– Reissu oli pidettävä lyhyenä, sillä meillä kaikilla oli omat työmme Suomessa. Ostimme paluuliputkin valmiiksi – myös Tuomakselle, vaikka emme olleetkaan yhtään varmoja siitä, että löydämme hänet.

Näkyyn oli varauduttu

Tuomas löytyi yllättävän nopeasti – tai ainakin siltä se dokumentissa vaikuttaa.

– Tiesimme, missä Tuomaksen poika asuu, joten oli loogista lähteä etsimään häntä siitä kylästä. Ja kyllähän Tuomas paikan päällä tunnettiin: tuntomerkit olivat hyvät ja lisäksi hän oli asunut siellä jo kymmenen vuotta. Mutta kyllä me silti jouduimme todella monilta ihmisiltä kyselemään, vaikka leikkausteknisistä syistä dokumentilla vaikuttaakin siltä, että kysymme vain muutamasta lähteestä, Heikki Häkkinen kertoo.

Oman turvallisuutensa puolesta he eivät olleet missään vaiheessa huolissaan, vaikka lähtivät välillä pimeälläkin tuntemattomien matkaan, eikä yhteistä kieltäkään juuri ollut.

– Ei siinä ehtinyt sellaisia miettiä, sitä vain meni paikasta toiseen. Jos olisimme pyörineet jossain Lähi-idässä tai Afrikassa, niin todennäköisesti olisimme pelänneetkin, mutta Thaimaa on aika turvallinen maa.

Vaikka paikalliset olivatkin avuliaita, paljastui matkalla kuvatusta materiaalista myöhemmin verbaalinen yllätys thaimaalaisten hymyjen takaa.

– Kääntäjämme, suomea puhuva thaimaalainen, nauroi kuvattua materiaalia meille kääntäessään, että aika kovaa kieltä nämä paikalliset teistä käyttävät! Hänen mukaansa he puhuivat meistä ja Tuomaksesta aika rasistisestikin ja pitivät häntä vähän sellaisena kylähulluna juoppona, mutta tätähän me emme siinä vaiheessa ymmärtäneet. Luulimme, että meille vain hymyillään kovasti, Heikki Häkkinen naurahtaa.

Tuomaksen näkeminen pitkästä aikaa vavahdutti siitäkin huolimatta, että hänen huonoon kuntoonsa oli varauduttu ja koti-Suomessa nähty nettivideo leikkasi shokilta pahimman terän.

– Olihan se järkyttävä näky, mutta toisaalta siinä toimi aika robottimaisesti. Kannettiin vain mies sairaalaan ja alettiin viedä hommaa eteenpäin. Tunteet ovat nousseet pintaan vasta jälkikäteen, kun tapahtumia on miettinyt. Mutta näinhän ihmiset kriisitilanteessa usein toimivat: asiat hoidetaan robottimaisesti ja vasta myöhemmin tajutaan, että mitäs tässä oikein tapahtui.

Aina kannattaa auttaa

Hymyjen maa screenshotTuomaksen hakemisesta Suomeen tulee pian kuluneeksi kolme vuotta. Tänä aikana mies on jo muuttanut takaisin Thaimaahan ja elää siellä Suomesta maksettavan eläkkeen turvin.

Entiseen verrattuna hän voi tiettävästi hyvin. Paino on lähes kaksinkertaistunut ja alkoholiakin kuluu huomattavasti vähemmän kuin ennen. Voi perustellusti sanoa, että Heikki Häkkinen ystävineen pelasti Tuomaksen hengen. Loppu on Tuomaksen käsissä ja kuten dokumentistakin tulee hyvin ilmi: ketään ei voi todella auttaa, ennen kuin ihminen haluaa ensin itse auttaa itseään.

– Tuomas ei ole vielä nähnyt Hymyjen maata – jotain materiaalia siitä tietysti kyllä – joten toivon, että sitten kun hän dokumentin näkee, se toimisi hänelle kimmokkeena hakea apua. Kun näkee itsensä ja tajuaa, miten huonossa kunnossa on ollut, voi se innostaa muuttamaan tapoja ja hakea oikeasti apua alkoholismiin.

Siihen Heikki Häkkinen ei usko, että Tuomas joisi itsensä uudelleen niin huonoon kuntoon, jossa hän oli keväällä 2012.

– Sen verran olen ollut Tuomakseen yhteydessä, että en usko tilanteen enää menevän niin pitkälle. Ja ehkä minulla on häneen nykyään enemmän auktoriteettiakin kuin ennen. Mutta on hänen tekemisistään silti parempi olla selvillä.

Kokonaisuutta ajatellen Heikki Häkkisen ajatuksissa varmistui dokumentinteon aikana ainakin yksi asia.

– Läheisiä kannattaa aina auttaa. Itsekään en ollut siitä aiemmin ihan varma, mutta tämän projektin myötä se tuli täysin selväksi.

 

***

Kotimaisten sarjassa kahdeksan kovaa

Hymyjen maa kilpailee 4.–8.3. järjestettävillä Tampereen elokuvajuhlilla yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa. Muut seitsemän samassa kategoriassa kilpailevaa ovat Joonas Berghällin Äidin toive, Mari Soppelan Kuka piru pimeässä näkee, Teemu Mäen Hulluus ja yhteiskunta, Jessie Chisin ja Salla Sorrin Estherin kehä, Lasse Keson Tolonen, Mina Laamon Matka minuksi sekä Markku Heikkisen Talvivaaran miehet.

 

Jätä kommentti

SUUR-TAMPERE

MEDIAT

css.php